KimmoTarke

VALHEELLINEN MAINOSPUHE

Minä muistan, katkerasti, tietyt mainospuheet.


Moni muu ei varmaan enää muista, minkälaisia valheellisia ilmaisuja mediassa käytettiin, kun kansalaisille pyrittiin "myymään" Euroopan Unioniin liittyminen, ennen neuvoa antavaa kansanäänestystä?
Sanottiin, että liittymisen jälkeen saadaan teollisuustyöpaikkoja paljon, rahaa tulee Suomeen ovista ja ikkunoista, saamme halpoja elintarvikkeita, autoja ja viinaa... jne. jne.
Noistahan ei ole toteutunut mikään, päinvastoin olemme köyhtyneet ja vailla työtä. Siis Suomalaiset, muut Eu-maat ovat kyllä meistä hyötyneet.

Myyntityö siis onnistui, valehtelemalla. Euroon liittymistä sitten ei enää kysyttykään keneltäkään, edes eduskunnalta, siihen liityttiin perustuslain vastaisesti.

Nyt tämä myyntityö näkyy olevan toistumassa!
Ajatellaan, ettei kukaan enää muista kahdenkymmenen vuoden takaista huijausta, eikä ilmaisuja joita silloin käytettiin.

Tiistai-iltana uutislähetyksessä lueteltiin Natoon liittymisen etuja. Miten liittyminen parantaa kaupankäyntiämme länteen, ja tulee rahaa ja työpaikkoja.
Sävy ja keinot olivat aivan samat, kuin Eu:ta "myytäessä", hiukset nousivat pystyyn, kun muistini yhdisti aiemmat puheet näihin. Aivan kuin vain kohteen nimi olisi muuttunut Eu:sta Natoksi.
Törkeintä oli, että aihe esiteltiin uutislähetyksessä uutisena, ei siis vain yhtenä näkemyksenä, kuten olisi pitänyt.

Väitettiin myös, että kannattaa liittyä Natoon, jotta saataisiin uusia hävittäjiä "asevelialennuksella".
Mitä tekee alennuksen mahdollisuudella, jos ei valitse mainittua tuotetta? Lienee kabineteissa jo sovittu jotain.
Epäilen amerikkalaishävittäjien hinta/laatusuhdetta verrattuna muihin vaihtoehtoihin.
Jos etsitään laadun ja hinnan lisäksi myös parantuvia kauppasuhteita, minä kääntäisin katseeni ensisijaisesti  lähinaapureihin. Joko läntiseen tai itäiseen, mieluummin kuin valtameren taakse. Itäisen naapurin kanssa saattaisi saada hyvänkin kaupan aikaan, kun heidän oma vientiteollisuutensa on nyt hieman alavireistä, ja he myös (toisin kuin amerikkalaiset) haluavat useita Suomessa valmistettuja tuotteita.

Hyvää tuotetta ei tarvitse valheitten avulla pakkomyydä, vain huonot!
On hyvä, että Natosta tehdään täysi selvitys, eduista ja haitoista, silloin on faktoja tähän keskusteluun.
Julkaisemiseen (jos tulokset julkaistaan täydellisinä ja vääristelemättöminä) asti suhtaudun todella kriittisesti Natoon liittymiseen, ja mitä todennäköisimmin sen jälkeenkin.
Suomen tulee pysyä itsenäisenä, liittoutuminen mihin suuntaan tahansa EI meitä auta, jos jokin suurvalloista haluaa meidät valloittaa. Eipä anneta käskyvaltaa maassamme vapaaehtoisesti, mitä toimintaa ovat nämä Naton kanssa tehtävät sopimukset, kuten isäntämaasopimus jne.
Osin olemme jo Naton määräysvallassa, mutta ennen todellista liittymistä emme vielä kokonaan.
Pidetään edes se häivähdys itsenäisyydestämme, joka on jälellä Eu:lta ja Natolta.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Valehtelijat eivät myönnä virheitään mitä tulee EUn ja Euron ihanuuteen! Kuitenkin myöntämistä pitäisi pikimmiten kuitenkin ehdottomasti vaatia koska on tehty virheitä ja sumutusta. Kasvun pakko syntyy velkaan perustuvasta rahoitusjärjestelmästä, mutta siihenkin on lääke >>> http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20546...

Yrittävät atlanttiset kelmit Naton lisäksi myydä meille myös F-35 hävittäjät, joidenka tilauksen mm. Kanada ja Brasilia peruivat, koska konetyyppi on täysin kelvoton ja erittäin kallis susi. F-35 ainoa tarkoitus on…. Tuottaa rahaa Lockheedille, aivan saatanallaisesti, ja samalla naittaa ostajat locheedin asiakkaiski seuraavaksi 30 vuodeksi https://epamuodikkaitaajatuksia.wordpress.com/2014...

Esimerkkinä hyvistä vaihtoehdoista mainittakoon naapurin kehittämä Suhoi Su-34 Fullback, joka on monilta osin varsin ylivertainen tänä päivänä. Ohjaamossa istutaan vierekkäin, näin ollen ei tarvita kaikkea sälää tuplana. Ohjaamo on myös paineistettu, mikä mahdollistaa lentäjien toiminnan ilman happimaskeja 10 000 metriin saakka. Maskeja käytetään vain taistelu- tai hätätilanteissa.

Miehistö voi rentoutua lennolla, sillä ohjaamotilassa on jopa keittiövarusteet, wc ja lepomahdollisuus yhdelle hengelle kerrallaan. SU-34 >>> https://www.youtube.com/watch?v=5iEwyce2o78

Lukekaa myös Vladimir Putinin ihan fiksun oloinen puhe (suomennettu) Valdai-konferenssista Sotšissa 24.10.2014 >>> http://venajastasuomeksi.blogspot.fi/2014/11/putin...

Ps. En mitenkään ihaile venäjää, kuten en myöskään USAa. Meidän pitää pienenä maana pitää vaan pää kylmänä ja toimia joka suuntaan reilusti, se luo hyvää tulevaisuutta, jota ei luo nykyinen pölhöily.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Yhtä virheellisiä olivat Perussuomalaistenkin mainospuheet enen vaaleja.

Toimituksen poiminnat