KimmoTarke

Mitä turvapaikanhakija TARVITSEE, ja mitä moni heistä VAATII

Otsikon tarkoitus on herättää miettimään, ovatko kaikki maahamme turvapaikkaa hakemaan tulevat todellakin turvapaikan tarpeessa, vaiko jotain muuta etsimässä.

Todellinen turvapaikanhakija on henkilö, jota vainotaan. Painotan sanaa vaino, koska se voi olla jotain muutakin kuin kuoleman uhka. Myös henkinen väkivalta on vainoamista.
Henkistä väkivaltaa voi olla esimerkiksi se, että et ole turvassa kotonasi, kun sinua vainotaan koko ajan, ja kutsutaan vielä vieraitakin ”auttamaan” vainoamisessa. Jatkuva alistaminen ja syyttely on todella piinaavaa, kuten myös se, että et tiedä, onko seuraavaksi yöksi kattoa pään päälle, joudutko ulos kodistasi. Puhun kokemuksesta, olen kokenut tämän helvetin.

Siispä, pystyn todellakin sanomaan, että jos on todella vainottu, luulisi että on erittäin kiitollinen ja tyytyväinen siihen, jos joku ilmaiseksi majoittaa, antaa ruoan ja vaatteet. Ja Suomessa annetaan vielä käyttörahaa lisäksi!
Minä Suomalaisena esimerkiksi en saa mitään näistä, reilun viiden sadan peruspäivärahalla pitäisi hankkia kaikki. Olisin todella tyytyväinen, jos saisin turvapaikanhakijan etuisuudet, en todellakaan valittaisi! Turvallisuus, majoitus, ruoka ja vaatteet, näitä ei ole tarjolla Suomalaiselle köyhälle.

Turvapaikanhakijoille tarjotaan majoitusta tyhjilleen jääneeltä maaseudulta, mutta ei kelpaa.
Pitää päästä suuriin kaupunkeihin, juhlimaan aiemmin tulleitten kavereitten kanssa.

Maaseudulla olisi myös tekemistä, kesällä maataloustöitä, talvella puun keruuta, mutta ei huvita.

Mainittuihin töihin ei tarvita kielitaitoakaan, jota ei vielä ole. Ja kielen oppiminen sujuu aivan yhtä hyvin maaseudulla. On täyttä puppua, että pitäisi päästä kaupunkiin kielenoppimisen ja integroitumisen takia. Kun kaupunkiin päästään, ollaan vain ”omien” seurassa, eikä kielenopiskelu kiinnosta/suju yhtään sen paremmin. Eikä yhteiskuntaan integroitumiselle ole edes tarvetta, kun voi olla ”omien seurassa” aina. Kaupungeissa ei ole tarjollakaan töitä henkilöille, jotka eivät ymmärrä maan kieltä. Silloin on helppo jäädä oleilemaan kaverien keskuuteen.

Muutkaan maat eivät salli ”vapaata liikkuvuutta” kuin omille kansalaisilleen, todellista turvapaikkaa hakemaan tulevien luulisi olevan hyvin tyytyväisiä siihen, mitä heille osoitetaan, eikä ensimmäiseksi lähteä vaatimaan päästä kaverien luo suurkaupunkiin.

 

Vainottua tulisi auttaa kaikin keinoin, mutta on väärä tapa kutsua maailman kaikki vainotut tänne!
Suomen valtion tulisi auttaa ihmisiä heidän lähialueillaan, panostaen sotien ja konfliktien lopettamiseen, rauhallisten olojen turvaamiseen, ja kansainvaelluksen estämiseen.

Näihin asioihin Suomen budjetista voitaisiin antaa merkittävä määrä rahaa, koska tänne tulevien palautettavien kustannukset ovat korkeat, ja täysin hyödyttömät Suomelle. Tänne jäävienkin kustannukset ovat korkeat, vielä korkeammat, koska vain pienestä osasta koskaan tulee veronmaksajia.

 

Jos Etelä-Suomessa puhkeaisi levottomuuksia, ja tuntisin olevani vaarassa niiden takia, ei ensimmäinen ajatukseni olisi lähteä toiselle puolelle maapalloa turvaa etsimään. Siirtyisin Pohjois-Suomeen, jossa on rauhallista. Ei olisi kieliongelmaa, eikä muutakaan erilaisesta kulttuurista syntyvää ongelmaa. Somaliassa on juuri tällainen tilanne, ei ole kenenkään sieltä mitään syytä tulla Suomeen asti ”turvaa” etsimään, koska maan pohjoisosassa ei ole levotonta.
En suinkaan lähtisi Somaliaan, ja vaatisi, että Somalian valtion pitää elättää minut, eikä minun tarvitsisi millään lailla integroitua yhteiskuntaan, tehdä mitään töitä, ja saisin toteuttaa vapaasti omaa kulttuuriani siellä, välittämättä paikallisista tavoista mitenkään.

Jos luitte tämän kaiken ajatuksella, eikä ”aatteenne” aiheuttamalla automaattisella torjunnalla, voitteko kukaan enää sanoa, että maahanmuutto Suomeen on järkevää?
 

Tuntuu pöyristyttävältä, miten jotkut maailmaa syleilevät ovat ottaneet Linnan ”tuntemattomasta” sanonnan: ”kaveria ei jätetä”, käyttöön koskemaan koko maailman hädänalaisia ihmisiä.
Linna kirjoitti ISÄNMAALLISTA tekstiä, ja lausahdelman ideana oli että lähin omainen on oma maanmies, ja hieman laajennettuna veljeskansalainen. Ei todellakaan koko maailman ihmiset, joilla osalla lisäksi on suuri tarve alistaa ja tappaa meidät, koska emme edusta heidän väkivaltaista uskontoaan.

Nouskaamme me Suomalaiset, Linnan hengessä, puolustamaan ensisijaisesti toisiamme, jotta tämä ”monikulttuurisuus” ei tuhoaisi kansallista identiteettiämme, uskontoamme, isänmaatamme, ja kaiken päälle talouttamme!

 

Tämä on ”perus”-Suomalaista logiikkaa.

Kunpa Perussuomalainen puoluekin nyt hallitusvastuussa edelleen toteuttaisi sitä, kuten silloin kun olimme oppositiossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Anteeks mutta kaikki suomalaiset eivät todellakaan jaa tuota samanlaista käsitystä esim. yhteisestä uskonnosta tai kansallisesta identiteetistä. Mitäs näille (meille) suomalaisille pitäisi tehdä?

Käyttäjän KimmoTarke kuva
Kimmo Tarke

Kysymys Kilpiäiselle: Etkö tunne itseäsi Suomalaiseksi, ja eikö Suomalaisessa kulttuurissa/uskontokäsityksessä ole mielestäsi mitään säilyttämisen arvoista?
Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin ryhmään, eli viitekehykseen.
Eurooppa (Euroopan kansalainen),tai koko maailma ei ole ihmiselle riittävä viitekehys, se tekee ihmisestä juurettoman, joka ei tiedä kuuluvansa yhtään mihinkään.
Ilman identiteettiä ei kukaan ole todellakaan kukaan.
Eikä siitä kehityksestä mitään hyvää seuraa!

Maailman kaikkia kansoja ei "veljiksi" saa millään muulla keinoin, kuin että meitä kaikkia maapallon ihmisiä uhkaisi yhteinen vihollinen = maapallon ulkopuolinen uhka. Vain silloin voimme kaikki puolustaa yhteistä palloamme, eikä ole yhtään selvää sen kriisin selvittyä, säilyykö tämä "veljeys" viikkoakaan...

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Mitenhän tuohon nyt vastaisi. Ainoa asia, jossa nationalismi on minuun saatu iskostettua on rakkaus penkkiurheilijana sinivalkoisiin joukkueisiin tietyissä urheilulajeissa (no kaikessa muussa paitsi lätkässä). Olympialaisissakin voin kannustaa vaikka ruotsalaisia tai etiopialaisia tai yhdysvaltojen urheilijoita, jos taistelevat hienosti.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että maailma on liian pieni siihen, ettemmekö voisi pitää toisiamme kaikki tämän pienen pallon kansalaisina.

Tuo taas, että onko säilyttämisen arvoista on vähän johdatteleva kysymys minulle. Mielestäni monikin suomessa asunut ja suomalaiseksi itsensä kokenut on luonut valtavasti upeita asioita. Finlandia on äärimmäisen kaunis kappale, mutta arvostan sitä ihan muista syistä kuin siksi, että se edustaisi jotenkin suomalaisuutta. (Olisi se silti hienompi kuultava siellä urheilussa kuin Maamme). En kuitenkaan pidä niitä jotenkin suomalaisten yksinoikeutena.

Suomalaisesta uskonkäsityksestä olen samaa mieltä kuin uskonnoista yleensäkin. Ne ovat turhia ja vaarallisia vallankäytön välineitä vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Jumalaa ei ole ja Jeesus on kirjallinen myytti. Suomalainen uskonpohja oli kumartaa miekan edessä ja polttaa kirkot sotilaiden mentyä. Sääli, että tämä asenne ei säilynyt.

Minulle viitekehys on perheeni ja läheiseni. Se on se maanläheinen kehys. Sen jälkeen seuraavaksi olen varmastikin ennen kaikkea ihminen. Se mihin satuin syntymään ei luo minulle automaattisesti mitään niitä ominaisuuksia, joita ihmisessä arvostan.

Maailmaa uhkaa jo nyt sisäiset uhat? Mikseivät ne voisi riittää. Toivoisin, että voisivat, mutta valitettavasti nationalismi, uskonnot ja muut historialliset jäänteet estävät toimimisen kaikkien meidän hyväksi.

Nationalismi ei ole ultimaattinen, paras tai lopullinen tapa elää tällä pallolla. Se on tosi nuori asia ja jos sitä tarkastelee ulkopuolisena niin onhan se hemmetin erikoista.

Toivottavasti tämä selvensi omia kantojani. Ehkä en siis todella ole kelpo suomalainen monenkaan mielestä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei turvapaikanhakijat valitse mihin heitä majoitetaan. Suurin osa viime päivinä hastatelluista turvapaikanhakijoista ovat olleet tyytyväisiä tilapäiseen hätämajoitukseenkin ja ilmaisseet kiitollisuuttan.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Saat enemmän tukia kuin tp-hakija ja saat asua omassa kodissa. Turvapaikanhakija saa 300 e/kk ja sillä pitää kattaa ruoks-, vaate ja muut kulut ja hänet majoitetaan mihin mahtuu.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tämän YLE:n uutisen mukaan esimerkkiperhe saa 1400 €/kk. Summa ei sisällä mahdollisia erityisavustuksia/harkinnanvaraisia avustuksia. Tukitaso on 50 % korkeampi kuin Ruotsissa. Uutisen jälkeen Tanska on pudottanut tukitasonsa suunnilleen puoleen uutisessa kerrotusta.

http://yle.fi/uutiset/vertailu_nain_paljon_turvapa...

Käyttäjän KimmoTarke kuva
Kimmo Tarke

Höpö höpö.
Turvapaikanhakija saa asunnon, ruoan ja vaatteet, ja LISÄKSI "käyttörahaa".
Tätä ei tarjota Suomalaiselle köyhälle-
Etkä, kirjoittaja, tiedä yhtään mitään siitä, missä minä saan asua.
Suomalaisesta, joka ei itse pysty asumistaan maksamaan, tulee KODITON.
Enpä ole nähnyt yhtään koditonta maahanmuuttajaa, koska heille ensisijaisesti hankitaan kaikki, Suomalainen ei vastaavia apuja saa.
Ota se kukkahattu pois päästäsi!

Vastaus on siis Rosenbergin kommenttiin, vaikka ei näköjään tullut oikeaan kohtaan.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Suomalainen saa vähintään 485 e + kohtuulliset asumiskustannukset ja harkinnanvaraiset päälle. Turvapaikanhakija saa n 90 e + laitosruokaa tai 300 e (jos saa laittaa ruokansa itse). Tällä hetkellä moni hakija asuu teltassa, liikuntasaleissa jne. Kannattaa siis kadehtia.

Suomessa on noin 7000 koditonta ja heistä maahanmuuttajia noin 1000. Neljäsosa kodittomista lapsiperheistä taas on maahanmuuttajia.

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

No, nyt kun olen päättänyt lähteä elintasosurffariksi suomesta pysyvästi, niin koska juureni (viitekehys) todellakin ovat eurooppalaiset, sinne suuntaan, maalla ei niin väliä kunhan on Nato -maa. Blogisti on siinä oikeassa kohdallani, että maailmanlaajuinen viitekehys voi olla hieman liikaa, huomasin jenkeissä asuessani. Silti tunnen moniakin suomalaisia joille sekin on täysin luontevaa.En voi millään uskoa että monikulttuurisuus tuhoaisi suomea, eihän se ole tehnyt sitä muillekaan Euroopan maille. Joskus matkailu avartaa. Ystävällisin terveisin, M.

Toimituksen poiminnat